*

Jussi Marttinen

Helmut Kohl (1930-2017)

 

Euroopan unionin arkkitehdiksikin kutsuttu suurmies Helmut Kohl on kuollut. Hän toimi Saksan liittokanslerina vuosina 1982-1998. Hänen saavutuksiin voidaan lukea neuvottelut, Suomen ja muiden Pohjoismaiden liittämiseksi  Euroopan unioniin. Suomen osalta hän kävi useita kahdenkeskisiä keskusteluja Suomen pääneuvottelijan, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaisen kanssa.  Helmut  Kohl neuvotteli maalleen hyvät ehdot, nimittäin Suomi on ollut ja näillä näkyminkin tulee olemaan EU:n nettomaksaja.

 

Angela Merkel piti hautajaisissa puheen jossa ylisti Kohlia Euroopan rakentajaksi ja yhdistäjäksi mistä myös Yle uutisessaan mainitsi. Se minkä tiedotusvälineet unohtivat kertoa oli, että Kohlin viimeistä toivetta ei noudatettu jossa hän toivoi puhujiksi ystäväänsä Viktor Orbania sekä muita Eurooppalaisia vaikuttajia. Angela Merkelille hän ei olisi suonut puheaikaa.

Helmut Kohlista voidaan olla mitä mieltä tahansa. Mutta, siitä hänelle voidaan nostaa hattua, että hän vastusti nykyistä Euroopan siirtolaispolitiikkaa missä rajat ovat auki ja ihmisiä tuodaan Afrikan rannikolta Eurooppaan.

 

Kun taas, meidän länsimainen Eurooppalainen elämäntapa näyttää rumat kasvonsa. Arvot, jossa ei  kunnioiteta suurmiehen viimeistä toivetta, vaan siinäkin vaiheessa pyritään tekemään propagandaa liberaalisen avoimen Euroopan puolesta, jossa vastakkaista mieltä olevat vaiennetaan.

Herääkin kysymys, kuka voi tällaista valhetta puolustaa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Nämä Kohlin toivomukset tulivat tosin jonkun tulkkaamina.Kohl kiltisti sanottuna ei ollut viime vuosinanaan kovinkaan kommunikaatiokykyinen.Hänen viimeinen kirjallinen tuotos ei sekään voinut olla hänen omasta päästään.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Tuossa Angela-kiellossa on haistettavissa Kohlin takana olleiden patruunoiden kyllästyminen Merkelin linjaan.....

Angelan aika taitaa olla ohi ja voi kadota etelä-Amerikkaan, kuten muutkin fuhrerit ennen muinoin karkasivat

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Merkel on suosituin poliitikko myös Hollannissa ja Ruotsissa.Miksi pitäisi mennä noin kauas?

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Piiloon äänestäjiään (Hämiö)

Toimituksen poiminnat