Jussi Marttinen

Mikkelin rakennetyöryhmän esitykset ja päätökset 18.6.2018

Mikkeli päätti 18.6.2018 valtuuston kokouksessaan rakentaa mammuttimaisia noin 700 sadan oppilaan kouluja sekä päiväkoteja noin 50 miljoonalla eurolla josta koulujen osuus on noin 35 miljoonaa euroa. Lentokenttätoimintakin uhkaa päättyä ensi vuoden jälkeen mikäli ammattikorkeakoulun kanssa lentokoulutusta ei saada aloitettua. Mikkelin perussuomalaisten valtuustoryhmän mielestä, kouluverkon uusiksi laittaminen kyseisellä tavalla sotii kaikkea tutkimustietoa vastaan. Terveet hyvin toimivat koulut olisi pitänyt säilyttää omina yksikköinään johon moni lapsi olisi tullut kävellen lyhyen matkan päästä. Uudisrakentamisessa olisimme säästäneet pitkän euron ja rakennuskannan hajauttaminen ei olisi ollut pelkästään negatiivinen asia.
”lähellä luontoa” on yksi juuri päättyneen kymmenvuotisen Suomen allergia- ja astmaohjelman päätavoitteista. Ohjelman vastuuhenkilön, keuhkosairauksien erikoislääkäri Tari Haahtelan mukaan koulujen keskittäminen ”kauemmas luonnosta” suurempiin yksiköihin, on erittäin valitettava suuntaus. Paradoksaalisesti sisäilmaongelmatkin yhdessä allergioiden ja astman lisääntymisen ohella johtuvat nuoremman sukupolven ”liian puhtaasta” ympäristöstä.
Erityisesti lasten tulisi saada olla kosketuksissa luontoon. Oppituntien pito ulkona, lähes metsän siimeksessä on paljon helpompaa pienemmissä kouluissa kuin suurissa kouluissa jossa on vain pari puuta ympärillä. ( Opetussuunnitelmakin kehottaa tätä suuntausta lisäämään nykyopetusmetodeja luovasti soveltaen).
Kaupunkirakennetyöryhmän kouluselvitys oli perussuomalaisten valtuustoryhmän mielestä ristiriitainen ja mielestämme se perustui tosiasioihin mihin sosiaalidemokraatit ja vihreät halusivat uskoa. Valitettavana pidimme myöskin keskustan ja kokoomuksen politiikkaa koulukeskittämisen osalta, kukaan ei nimittäin pysty takaamaan etteivät aikaisempien vuosien epäonnistumiset rakentamisen osalta toistu, mikäli tämän kokoluokan kouluissa tulee sisäilmaongelmia, tulee parakkikouluista tulevaisuudessa arkipäivää, tosin mikäli ne parakkikoulut saadaan sitten vaikka puusta rakennettua niin sittenhän meillä on pieniä puisia kouluja, ympäri Mikkeliä. Jokainen tahollaan voi myös miettiä, kuinka helppoa eri sairausepidemiat on hallita suurissa kouluissa. Elinvoiman ja vetovoimankin kannalta Mikkelin tuleva kouluratkaisu on erittäin kyseenalainen, tällä vain näivetetään maaseutua ja keskitetään palveluja lähemmäksi keskustaan. Rahulan koulu on jälleen lakkautusuhan alla ja perussuomalaisten mielestä faktat eivät puhuneet lakkauttamisen puolesta. Esimerkiksi oppilaiden kyyditykset Sairilan kouluun tuovat kaupungille lisäkustannuksia joka vuosi noin 50000 euroa ja me perussuomalaiset olemme huolissamme tuleeko Sairilan koulun sisäilma kestämään oppilasmäärän noston. Emme myöskään hyväksy Launilan koulun lakkauttamista.
Valtuusto myös päätti, että on aika päättää Mikkelin lentokenttätoiminta ensi vuoden jälkeen, mikäli lentokoulutusta xamkin kanssa ei saada kentällä aloitettua. Perussuomalaisten valtuustoryhmän mielestä lentokentän toiminta tulee säilyttää, riippumatta alkaako lentokoulutus vaiko ei, perustelumme nojaa Suomen jatkuvasti kehittyvään matkailuun etenkin Aasian markkinoilla. Olemme Etelä-Savon suurin kaupunki, imagon sekä elinvoiman kannalta kentän toiminta tulee turvata, kukaan ei myöskään tunnu huomioivan puolustusvoimien läsnäoloa, kun aikanaan Puolustusvoimat päättivät maavoimien esikunnan sijainniksi Mikkelin, oli lentokentän läsnäolo ratkaisevassa asemassa jolla kilpailu voitettiin, mikäli lentokenttä toiminta lopetetaan emme ihmettelisi jos puolustusvoimat päättäisivät siirtää esikunnan. Olemme työstäneet valtuuston iltakouluissakin Mikkelin strategiaa ja kärkihankkeitamme ovat matkailu, siksi ryhmämme pitää varsin loogisena ,että lentokenttätoiminta säilytetään. Täytyyhän meidän pystyä tuomaan mahdolliset turistit Mikkeliin tulevaisuudessa myös lentämällä. On sääli jos turistit lentävät Mikkelin ohi Jyväskylään, Lappeenrantaan ja Savonlinnaan vain sen takia, että Mikkeli päätti laittaa lentokentän valot kiinni, lisäksi puolustusvoimien läsnäolo pitää alueella turvata. Täytyy muistaa, että maavoimien esikunnan työllistävä vaikutus on satoja henkilöitä.
Valtuuston kokouksessa tein Mikkelin perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta muutosesityksen jotta olisimme saaneet aluekouluratkaisun sekä lentokenttä toiminnan uudelleen valmisteluun. Kouluratkaisussa pidimme liian suurena ristiriitaa mitä tuli Suomen allergia- ja astmaohjelman päätavoitteisiin sekä opetussuunnitelmaan. Esitystäni kannattivat Raimo Heinänen ja Vesa Himanen. Tällaista menoa Mikkelissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat