Jussi Marttinen

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 54 min 42 s sitten

Keskustalainen myöntää: Uusi hallitus nollasi Bernerin suunnitelman – Mitä ihmettä VR:lle nyt tapahtuu?

2.7.2019 14:43

Eduskunnan liikennevaliokunnan varapuheenjohtaja, hallituspuolue keskustan kansanedustaja Ari Torniainen toteaa uuden hallituksen siirtyneen lähes takaisin lähtöruutuun junaliikenteen kilpailuttamisessa. Uuden liikenneministerin suunnitelmat ovat avoinna.

Työministeri Harakan kiire purkaa aktiivimalli ihmetyttää – ”Näinkö te todella sovitte? Voi kiinnostaa luottoluokittajiakin”

2.7.2019 12:43

Ekonomisti Olli Kärkkäinen kritisoi sitä, että hallitus ensin lupaa tehdä työllisyysvaikutuksiltaan vastaavat toimet aktiivimallin purkaessaan, mutta ei sitten selvitäkään aktiivimallin työllisyysvaikutuksia.

Tutkimus: Metsähakkuiden lisäämisellä kestämätön vaikutus Suomen hiilinieluihin – ”Ei kyetä korjaamaan kuluvan vuosisadan aikana”

2.7.2019 11:34

Jos metsäteollisuus valmistaa puusta nykyisen kaltaisia tuotteita, hakkuiden lisääminen Suomen metsissä pienentää hiilinieluja kestämättömästi, osoittaa tuore suomalaistutkimus. Tutkimuksesta tiedottavat Suomen ympäristökeskus SYKE, Itä-Suomen yliopisto ja Luonnonvarakeskus LUKE.

Li Andersson pettyneille opettajille: ”Henkilöstömitoitusta selvitetään yhtenä mahdollisena ratkaisuna”

2.7.2019 10:35

Opettajien ammattiliitto OAJ pettyi hallitusohjelman kirjaukseen erityisopetuksesta ja sen resursseista. Opetusministeri Li Andersson (vas) vakuuttaa, että hallitus on myös konkreettisesti vahvistamassa oppimisen tukea, ei vain selvittämässä ongelmien laajuutta.

Ruotsin kokoomusjohtajalta suoraa puhetta ammuskeluista: ”Tilanne on äärimmäinen maalle, joka ei käy sotaa”

2.7.2019 09:45

Ruotsissa kokoomuspuolue moderaternan puheenjohtaja Ulf Kristersson vaatii tiukennuksia oleskelulupien myöntämiseen. Kristersson esittää, että ruotsin kielen osaaminen olisi jatkossa pysyvän oleskeluluvan ehto, eikä yhteiskunta enää kustantaisi kaikkia tulkkauspalveluita.

”Hänen, joka saa pysyvän oleskeluluvan, on osattava ruotsia. Ja silloin ei tarvita enää laajaa ilmaista tulkkausta”, Kristersson sanoo.

”Oikeus omaan kotikieleen on nyt ollut vahvempi kuin velvollisuus opiskella ruotsia.”

Näistä 3 johtajasta EU koittaa löytää sovun – Antti Rinne ei halua pöydälle uusia nimiä

2.7.2019 09:23

EU-johtajat kokoontuvat tänään tiistaina jatkamaan maanantaina keskeytynyttä huippukokousta.

Tavoite on löytää tänään sopu siitä, kenestä tulee komission puheenjohtaja, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja ulkopolitiikan korkea edustaja. Euroopan keskuspankin pääjohtajan valinta päätettiin jättää myöhemmäksi.

EU-johtajat yrittivät sopua 20 tunnin ajan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, mutta sitä ei syntynyt.

Antti Rinne: Tilanne muuttui – En ole toiveikas Timmermansista

1.7.2019 17:19

EU-johtajat päättivät keskeyttää huippukokouksen maanantaina puolen päivän aikaan Brysselin aikaa ja siirtää sen tiistaille, koska sopua ei syntynyt noin 20 tunnin kokouksen päätteeksi.

LUE MYÖS: EU-johto tarvitsi aikalisän – Huippukokous keskeytyi

Hallitus kiirehtii eroon Sipilän aktiivimallista – ”Emme jää niitä lukuja odottelemaan”

1.7.2019 16:53

Hallitus on luvannut purkaa Juha Sipilän (kesk) hallituskaudella lanseeratun ja kipakkaa kritiikkiä saaneen aktiivimallin.

Työministeri Timo Harakka (sd) vihjaa, että purkutoimenpiteisiin ryhdytään lähiaikoina.

"Mitä aikatauluun tulee, uskoisin, että se tapahtuu pikemminkin lähitulevaisuudessa. Teemme tätä yhteistyössä ministeri [Aino-Kaisa] Pekosen (vas) kanssa."

Anne Bernerin junasuunnitelman jyrännyt Sanna Marin käy nyt taksilain kimppuun

1.7.2019 15:10

Uuden hallituksen liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) kertoo käynnistäneensä työn ”taksisääntelyn ongelmien korjaamiseksi ja lainsäädännön uudistamiseksi”. Vuoden vanha uusi taksilaki tuli voimaan edellisen hallituksen kaudella, ja se on saanut kovaa kritiikkiä sekä taksialalta että asiakkailta.

EU-johto tarvitsi aikalisän – Huippukokous keskeytyi

1.7.2019 13:56

Euroopan unionin johtajat eivät päässeet maanantaina sopuun EU:n huippupesteistä, vaan tarvitsivat aikalisän.

EU-johtajat olivat valvoneet koko yön, mutta ratkaisua ei tullut. Nyt kokous siirtyy jatkumaan tiistaina klo 11.

Olennaista on, että ratkaisu syntyy ennen kuin Euroopan parlamentti valitsee puheenjohtajansa, minkä on tällä hetkellä määrä tapahtua keskiviikkona.

Suomi on nyt EU:n puheenjohtaja – Ministerit: Lentovero nostetaan esille

1.7.2019 13:41

Suomi aloitti EU-neuvoston puheenjohtajakautensa tänään. Kausi kestää kuusi kuukautta, jonka jälkeen seuraavat puheenjohtajamaat, Kroatia ja sen jälkeen Saksa, ottavat kapulan. Neuvosto on EU:n elin, johon kuuluvat jäsenvaltioiden ministerit.

Työministeri Timo Harakka (sd) ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk) avasivat työ- ja elinkeinoministeriön aamutilaisuudessa lähtökohtia, joilla puheenjohtajakaudelle lähdetään.

Pettyneet taksiyritykset: Laki toimii päinvastoin kuin piti – ”Suomalaisten pitää nyt miettiä, kenen kyydissä he kulkevat”

1.7.2019 11:43

Taksilain muutos on rapauttanut suomalaisten luottamuksen takseihin, katsovat Lähitaksi-yritys ja alan yrittäjäjärjestö Taksiliitto yhteisessä kannanotossaan.

Vuosi sitten voimaan astuneella taksilain muutoksella haluttiin vaikuttaa tilaamiseen, hinnoitteluun, taksipalvelun käytön lisäämiseen ja digitaalisten taksipalveluiden kasvuun. Valitettavasti lakimuutoksen vaikutukset ovat osin päinvastaiset kuin tavoitteet, Lähitaksi ja Taksiliitto toteavat.

Entinen SPR-johtaja Seuralle: ISIS-naisille ei voi antaa parempaa kohtelua kuin muille ulkomailla vaikeuksiin joutuneille suomalaisille

1.7.2019 10:40

Suomen Punaisen Ristin (SPR) entinen viestintäjohtaja ihmettelee Seura-lehden haastattelussa keskustelua niin sanottujen Isis-naisten evakuoimisesta Suomeen.

Kaksi ammuttu kuoliaaksi Tukholmassa – Poliisilla suuroperaatio

1.7.2019 10:03

Kaksi miestä ammuttiin kuoliaaksi Tukholman seudulla sunnuntai-iltana. Ruotsin poliisilla on käynnissä suuroperaatio ”poikkeukselliseksi” luokitellun tapahtumaketjun vuoksi.

Tukholman poliisi otti yötä vasten käyttöön ylimääräisiä resursseja tilanteen vuoksi, Sveriges Radio kertoo. Kahden kuolemaan johtaneen ammuskelun lisäksi sunnuntai-iltana tapahtui myös kolmas ammuskelu.

EU:n maratonkokous jatkuu: Komission puheenjohtajuus päätymässä sosiaalidemokraateille?

1.7.2019 09:26

EU-johtajien maratonkokous jatkuu Brysselissä eikä vieläkään näy merkkejä lopusta.

Aamuyön pikkutunneilla on kuitenkin edetty siihen, että sosiaalidemokraattien Frans Timmermansilla olisi yhä mahdollisuus komission puheenjohtajaksi.

Puolen yön aikoihin EU-johtajat keskeyttivät yhteisen kokouksen ja siirtyivät neuvottelemaan kahdenkeskisesti Eurooppa-neuvoston Donald Tuskin kanssa. Nyt EU-johtajat ovat siirtymässä yhteiseen huoneeseen ja aamupalalle.

Valistuneita arvauksia Euroopasta: Hollantilainen saattaa nousta komission johtoon, Suomen turha haaveilla EKP:sta

30.6.2019 19:21

EU-maiden valtionpäämiehet ovat kokoontuneet Brysseliin päättämään nimityksistä Euroopan unionin huippuvirkoihin. Asialistalla ovat ainakin nimitykset komission puheenjohtajaksi, Euroopan parlamentin puhemieheksi, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi ja Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtajaksi.

Verkkolehti Politicon mukaan Eurooppa-neuvoston nykyinen puheenjohtaja Donald Tusk on vihjannut, että komission johtoon nousisi hollantilainen Frans Timmermans. 

Sanna Marin romutti Anne Bernerin junasuunnitelmat – ”Se oli meille yllätys, että Järvenpään ratkaisu sai niin suuren roolin”

30.6.2019 18:47

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) päätti keskiviikkona keskeyttää viime hallituskaudella Anne Bernerin (kesk) käynnistämän Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutuksen. Junakilpailun oli tarkoitus alkaa vuonna 2022.

”Valmistelun aikana on käynyt ilmeiseksi, ettei kilpailutuksessa voida edetä suunnitellusti”, liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa todetaan.

Arviointi ja päätös siitä, että hankkeessa ei voida enää edetä, tehtiin ministeriössä.

Jussi Halla-aho: ”Maahanmuutosta, islamista, seksuaalivähemmistöistä ja Euroopan unionista on tullut uusi Neuvostoliitto”

30.6.2019 18:17

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho arvioi linjapuheessaan puoluekokouksessa, että ”ahdasmielisemmäksi muuttuvan ilmapiirin vuoksi” vallitsevan linjan arvostelemisesta tulee yhä vaikeampaa ja vaarallisempaa Suomessa.

Tutkijoiden ensiarvio Donald Trumpin historiallisesta liikkeestä: ”Hän hyväksyi, ettei ydinaseista aiota luopua”

30.6.2019 12:49

Kansainvälisen politiikan tutkijoiden mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaamisessa oli kyse enemmän seremoniasta kuin konkreettisista neuvotteluista.

HUS-pomo varoittaa geenitietoja koskevasta riskistä: ”Epäilen vahvasti, että ei ole ensimmäinen asia, jonka ministerit haluavat kertoa”

30.6.2019 11:59

Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori, HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen on käynyt läpi Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelman kirjaukset potilas- ja geenitiedoista. 

Hän sanoo, että Rinteen hallitusohjelman kirjauksessa sote-alan kasvustrategian tietosuojahaasteet on jossain määrin huomioitu, koska sdp:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:nn edustajat olivat viime eduskunnassa varsin kriittisiä sote-tiedon toissijaisen käytön laajentamisen osalta. 

Sivu « 6 | 7 | 8 | 9 | 10 »

Toimituksen poiminnat