Jussi Marttinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Passi

Vähintään 10 vuoden henkilöllisyystodistukset Suomeen välittömästi!

Ilmastolle haitallinen tuki Suomessa, josta kukaan muu kuin minä ei puhu: ennen 19.1.2013 hankittu ajokortti on voimassa 18.1.2033 asti (vaikka ajokortissa lukee pitempi voimassaoloaika, eli ennen olivat vieläkin pitempään voimassa!) ja uudet ajokortit 15 vuotta. Ajokortilla pystyy suomalainen todistamaan henkilöllisyytensä kaikkialla muualla paitsi vahvaa sähköistä tunnistusvälinettä haettaessa.

Passeja ropisee

 

Kummastusta on herättänyt jo pidemmän aikaa se, miksi maassamme on kielteisen turvapaikan saaneita roppakaupalla. Miksei heitä ole palautettu joko kotimaahansa taikka maahan, josta tulivat meille, lähinaapuriimme Ruotsiin. Suomessa heillä ei enää ole oikeutta olla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä