Jussi Marttinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Perhevapaat

Olin feministi eilen, aion olla sitä vielä huomennakin

Naistenpäivänä tasa-arvolle löytyy puolustajia. Varsinkin kuntavaalien alla.

Moni sellainenkin, joka muuten ei ole hiiskunut tasa-arvosta ikinä mitään, kehuu nyt kilpaa, kuinka tarvitaan palkkatasa-arvoa ja perhevapaiden uudistamista.

On hienoa, että yhä useampi naistenpäivän johdosta herää näiden kysymysten äärelle. Toivoisin vain, että samat asiat pysyisivät mielessä ne muutkin 364 päivää vuodessa

Naistenpäivä on poliittinen päivä

Naistenpäivää on vietetty maailmalla jo yli sata vuotta. Naistenpäivän tausta on naistyöväen poliittisissa taisteluissa: naisten pyrkimyksissä saavuttaa yhtäläiset työoikeudet ja yhteiskunnalliset oikeudet. Naistenpäivän tausta huomioiden, tänään on kiva saada ja antaa ruusuja, mutta ennen kaikkea naistenpäivänä on sopivaa puhua politiikkaa.

Naistenpäivä 1900-luvun malliin

Tänään vietämme Naistenpäivää. Meille on naisten äänioikeuden myöntämisestä saakka uskoteltu, että Suomi on maailman tasa-arvoisin maa. Väitteen todenperäisyys riippuu siitä, mitä mittareita tarkastellaan.

Peili käteen, Häkämies!

Elinkeinoelämän Keskusliiton johtaja Jyri Häkämies vaati suomalaisia naisia nopeammin perhevapailta työelämään. (Lännen media 19.2.) Häkämiehen mukaan sillä tilkittäisiin työllisyysasteemme aukkoja tehokkaasti.

On hienoa, että perhepolitiikka on vihdoin puheenaihe myös suomalaisessa miehisessä talouskeskustelussa.

Samalla sitä kuitenkin toivoisi, että perheisiin liittyvät poliittiset avaukset eivät aina olisi heikennyksiä, vaatimuksia, vastakkainasettelua tai suoraviivaista kilpailukykypuhetta. Olisi mahtavaa, jos perhepolitiikan arvo ymmärrettäisiin laajemmin.

Terveisiä palkkakuopasta

Tänään vietetään naisten palkkapäivää. Se määräytyy Tilastokeskuksen toisen vuosineljänneksen ansiotasoindeksin perusteella. Vuosipalkaksi muutettuna se merkitsee sitä, että naisten palkat on nyt maksettu ja loppuvuoden he työskentelevät ”palkatta”.

Verhoamme perheahdistuksen työllisyyspuheeksi

Rakenteet. Yhteiskunnan rakenteet. Kuinka verhoammekaan omat toiveet, haaveet ja heikkoudet sivistyneesti puhuen yhteiskunnan rakenteista.

Niistä, jotka juurruttavat ja pakottavat meidät toimimaan toisin kuin olisi oikeasti hyvä ja tarpeen.

Kuinka puhummekaan lapsista ja vanhemmista. Kuinka verhoilemme omat mielipiteet kauniilla sanoilla vapaudesta ja yhdenvertaisuudesta, lasten oikeuksista ja mahdollisuuksista. Joku ehkä saattaa mainita taloudenkin. Sen heikon tilan. Ja verhoilla senkin kauniilla sanoilla kuten tulevien sukupolvien hyvinvoinnilla.

Hallitukselta raju esitys - "Akat töihin rahan voimalla!" :)

Hallitus on esittänyt pyrkivänsä parantamaan naisten tasa-arvoista kohtelua ja työllistymistä. Hallitus antoi eduskunnalle 22. syyskuuta esityksen siitä, että naispuolisen työntekijän perhevapaista aiheutuvia vanhemmuuden kustannuksia tasattaisiin työnantajalle maksettavalla 2 500 euron kertakorvauksella.

Asenteenmuutos vaatii joskus muutoksia lakiin - Vanhempainvapaasta

Asenteenmuutos vaatii joskus muutoksia lakiin - Vanhempainvapaasta

 

"Antakaa ihmiset/perheet/isät/äidit itse päättää" on tosi usein käytetty argumentti silloin, kun puhutaan tai kirjoitetaan aiheesta nimeltä vanhempainvapaa ja kotihoidontuki. Yleensä sitä käyttävät nimenomaan ne ihmiset, jotka haluavat säilyttää nykytilan. 

 

Hallitus alentaa palkkoja ja toivoo parasta

Sipilän hallitus julkaisi tänään työelämää koskevan muutoslistan, jolla tavoitellaan talouden kilpailukyvyn paranemista. Esitys ottaa palkansaajan pussista, mutta sisältää myös muutamia hyviä elementtejä.

Ehdotus perhevapaiden uudistamiseksi

Hallituksen perhepoliittisen mallin kaaduttua perhevapaiden uudistusta tulisi pohtia kokonaisuutena perheiden ja erityisesti pienten lasten mahdollisuuksien tasa-arvon kannalta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä